Koko kesän kestänyt kuivaharjoittelu Oulussa

Olen tainnut jokseenkin innostua tästä blogi-hässäkästä. Tarkoituksena tänään on kertoa, kuinka tyytyväinen olen ollut ratkaisuuni, jonka tein viime talvena, kun päätin hakea kesätöitä yli kymmeneltä eri paikkakunnalta. Uskokaa tai älkää, mutta tämä teksti liittyy hatarasti vaihtoonkin! :-)

Olin onnekas, kun pystyin valitsemaan työpaikan ja kaupungin monen hyvän vaihtoehdon joukosta. Tammikuun loppupuolella en oikeastaan vielä tajunnut, minne olin lusikkani tällä kertaa työntänyt, kun lupauduin töihin Ouluun. Aiemmin olin käynyt täällä kerran suunnistuskisoissa oltuani arviolta 11-vuotias. Äiti ja isäkin kuulostivat varsin yllättyneiltä, kun soittelin työpaikkahaastattelun jälkeen, ja ilmoitin viettäväni kolme kuukautta pohjoisessa.

Töissä jotkut ovat kyselleet, miten ihmeessä olen tänne päätynyt, kun kerran Kuopiosta olen kotoisin ja Jyväskylässä opiskelen. On myös jännittävää, että kyseilijät olettivat, että minulla on kuitenkin jotain sukulaisia täällä, ja että kaupunki olisi jossakin määrin tuttu. Erehtyivät. Hyppäsin täysin tuntemattomaan juurikaan asioita miettimättä  - ja vieläpä väärälle murrealueelle!

Saksaa varten on kuitenkin ollut hyvää harjoitusta poistua omalta mukavuusalueeltaan, ja tutustua täysin uusiin ympyröihin ja ihmisiin, vaikka sitä reissua on suunniteltu huolella. Satoja kilometrejä etelässä päin asuvia ystäviäni, ja omaa kotiani Jyväskylässä olen ikävöinyt kesän aikana, mutta onnekseni olen huomannut, että yhteydet säilyvät vähän pidemmälläkin välimatkalla, ja että kotiin liittyvä materia on loppujen lopuksi vain materiaa. (Ok, Oulun asunnon seinällä oleva Elvis-kello on järkyttävä, ja mattoja en voi sietää!)

Ehdin toki vielä ensi viikosta alkaen mamoilemaan vanhempieni luona Kuopiossa koko syyskuun ajan, mutta nytpähän ainakin ensimmäistä kertaa kauemmaksi lähtiessäni tiedän, että tulen pärjäämään aivan varmasti, ja että luvassa on epäilemättä rutkasti hyviä hetkiä ja hienoja kokemuksia. Siinäpä ehkä merkittävimmät opit Oulusta. Ja kyllä, olen myös iloinnut! :-) Siitä todisteena kuva juttukeikalta kesäkuulta.

Taktikointia eri rooleissa

Olen havainnut kesän aikana sekä töissä että vaihtopapereiden seassa lilluessani, että molemmissa hommissa täytyy toisinaan löytää sisäinen näyttelijänsä. Tarkoitan lähinnä sitä, että välillä pitää pystyä kovistelemaan ja olemaan enemmän kuin skarppina, mutta toisinaan tavoitteeseen pääsee nopeammin tai syvemmin, kun tekeytyy tyhmemmäksi kuin oikeasti onkaan.

Skarppausvaihe on toistaiseksi vaihtoprosessin osalta takana päin. Harrastin kovistelua silloin, kun kyselin, mitä hiivattia ne minun ylioppilastodistuksestani haluavat, mutta nyt on toinen ääni Karjalaisen kellossa. Askartelin nimittäin äsken sähköpostiviestiä asuntoasioista vastaavalle henkilölle auf Deutsch, ja tiedustelin hyvin varovaisesti ja hivenen hyväuskoiselta dilleltä kuulostaen, että milloinka sinne lukaaliin passaa laukkunsa hinata. Odotan innolla vastausta, kun venyin tällä kertaa heidän kieltään käyttämään englannin sijaan. Joskohan vastaus olisi pitkäsanaisempi tahi ystävällisempi kuin aiempiin viesteihini?

Siinä kohtaa en vielä kuitenkaan saanut maksimoitua sisäistä dileäni. Se tuli ulos vasta seuraavassa viestissä, jonka kirjoitin paikallisille Erasmus-tutoreille. Totesin nimittäin itsekseni, etten jaksa perehtyä nyt kaikkiin asioihin perinpohjaisesti, kun kerran tuli sähköpostiin tarjous mentoroinnista. Miksi pitäisi aina jaksaa leikkiä sankaria ja selviytyä asioista täysin yksin, kun on kerran apuakin tarjotaan? Nyt loppui kissamaisen itsellinen toiminta, jota olen tähän saakka harrastanut hyvin pitkälti kaikkien asioideni hoidossa. Vanhuus tekee laiskaksi. Tai sitten se on tämä aamuvuoroputki, johon en usko koskaan sopeutuvani.

Ai niin. Apurahat kilahtavat tilille samaan aikaan kuin viimeinen palkka. Silloin toivottavasti tiedän jo, milloin pääsen asuntoon, jolloin voin myös vähitellen alkaa katsella lentoja.

"Asioilla on tapana järjestyä"

Uutistoimittaja ei pystynyt tänään parempaan, mitä tämän merkinnän otsikkoon tulee. Inhoan kyseistä sananlaskua, mutta sen merkitys toivottavasti aukenee tämän tekstin myötä. Tästä lähtee siis liikkeelle vaihtoblogini, jonka on tarkoitus pitää teidät rakkaat ajantasalla elämästäni sillä välin, kun olen toiseen otteeseen Saksassa sivistämässä itseäni.

Toistaiseksi oleilen vielä onnellisesti Kalevan uutistoimituksessa vailla parempaa tekemistä. Täytin äsken muutosilmoituksia opintotukeeni, ja allekirjoitin vihdoin oikean vuokrasopimuksen Saksaan. Kunhan ne on kiikutettu postiin, voi odotus alkaa.

Olen ajoissa liikenteessä blogin kanssa, koska en ole vielä ostanut lentolippujakaan. Lokakuun alussa olisi tarkoitus olla mestoilla, elikkä Saksan Düsseldorfissa, jossa oleilen ja opiskelen helmikuulle saakka. Ajattelin kuitenkin jo näin ennakkoon kokoilla ajatuksiani ja kokemuksiani saksalaisesta byrokratiasta paperille siltä varalta, että joku poloinen oikeasti lukee nämä merkinnät läpi, kun toimitan linkin Jyväskylän yliopiston tietoisuuteen. Ne ovat nyt tuoreessa muistissa.

Suosittelisinkin sitä poloista tähtäämään haun vaikkapa syksylle, kun kukaan ei ole kesälomalla. Olisi mahdollisesti myös suositeltavaa pysytellä itse samalla paikkakunnalla kaikkien papereiden, todistusten ja henkilöllisyystodistusten kanssa, jotta välttäisi samat stressit ja hampaiden kiristelyt, jotka itse kävin läpi. 

Aloitin hakuprosessin kevättalvella, ja lähtö on siis syksyllä. Hyväksyntä Jyväskylästä tuli aikataulussa. Hetken näytti myös siltä, että Saksassakin kulki aikataulussa juna, aina tasatunneilta natsi menee junaan. Junalla sitten lähtee ja taas tunnin päästä nousee uusi natsi kyytiin... LÄÄKKEET! Oli nimittäin Repomiehen Raunon houreiden veroinen luulo, vaikka asunnonhaku hoitui kätevästi toukokuun alussa yliopiston sähköisellä lomakkeella. Sitten ei kuulunutkaan mitään ennen kuin heinäkuussa. Ensin tuli käsky täyttää hakemus Düsseldorfin yliopistoon, mutta hieno verkkolomake päättikin olla toimimatta, ja hakuaikaa tuli lisää. Se kuitenkin loppui näppärästi jo eilispäivänä. Helppoa kuin heinänteko saada tiedot kasaan parissa viikossa heinäkuun puolivälin jälkeen!

Jyväskylän päässä homma pelasi kuitenkin erittäin mallikkaasti siihen nähden, ettei laitoksella ollut ketään töissä allekirjoittamassa papereitani. Suurkiitos kuitenkin kv-palvelujen Tuija Koposelle, joka ensin kuunteli ansiokkaasti ruikutustani puhelimessa, ja sitten hoiti paperiasiani ripeästi kuntoon!

Kiertolaiselämäni Oulussa koki myös ikäviä kolauksia. Jouduin muun muassa jonottamaan oman passini numeroa poliisilaitoksella, koska se oli tuikitarpeellinen tieto näin EU:n sisällä liikuttaessa. Siis sellaiseen kaavakkeeseen, jolla hyväksyttiin asuntotarjous. Passilla mahtoi olla tärkeä olo pöytälaatikossani Jyväskylässä. 

Kun olin jo luullut sulloneeni kaikki tarvittavat asiakirjat (lähtien asuntolan allekirjoitetuista järjestyssäännöistä, päättyen valokuvaani) kirjekuoreen, piti kuori repiä uudestaan auki. Ylioppilastodistukseni olisivat halunneet, ja opintosuunnitelmakin oli unohtunut liittää mukaan.

Tiedustelin jo aiemmin kesällä, että milloinkohan näitä kaavakkeita täytetään. Vastaukseksi tuli monisanaisesti ja kohteliaasti "ole kärsivällinen!". Näihin ylioppilastodistuksien kopioihin oli siis helppoa varautua. Tuli ihan ekana mieleen, että kaikkien näiden vuosien jälkeen tahtovat sen kopion! Kun tiedustelin, onko mitenkään mahdollista olla lähettämättä ylioppilastodistusta Saksaan, todettiin vastaukseksi yhtä ystävällisesti ja monisanaisesti "saat sitten hyväksymiskirjeesi myöhemmin kuin muut!". Luonnollisesti perässä "ystävällisin terveisin". Suututti kuin pientä apinaa. Anteeksi jälkikäteen ymmärtäväisille työkavereille!

Prosessin laadusta ja saksalaisesta ystävällisyydestä vaikuttuneena odotankin nyt innokkaana lähtöä. Edellisellä reissulla lukioikäisenä ongelmat olivat pienempiä (tai ainakin vähemmän monimutkaisia), ja silti itkimme suomalaisen ystäväni kanssa puun alla jo ekalla viikolla maauimalassa. Isä lohdutti hienosti tekstarilla "Minähän sanoin, että Saksa on paska maa, mutta silti piti sinne ängetä!". Isän loisteliaita lohduttajankykyjä saatetaan tarvita talven mittaan.