sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Niistä opinnoista.

Maaliskuusta taitaa olla jo pari viikkoa, mutta joka tapauksessa nyt jotain niistä opintosuorituksista.

Kieliopintoja sain kaikkiaan 14 opintopisteen edestä. Suoritin siis Heinrich-Heine-Universitätissä keskitason yleisen saksan kurssin, johon kuului vähän kaikkea kieliopista keskustelemiseen. Siitä tuli Suomessa opintorekisteriin kuusi pistettä "muina saksan kielen opintoina". Varsinaisesta keskustelukurssista (joka jäi tosin tyngäksi yliopistosta johtuen) sain neljä pistettä suullisena kielitaitona tai jotain sinne päin. Enkuksi suoritetuista valtio-opin kursseista kielikeskus antoi vielä neljä pistettä "muista englannin kielen opinnoista" :-)

Valtio-opin kurssit eivät näy vielä rekisterissä, vaikka postitin vaadittavat laput yliopistolle jo maaliskuun loppupuolella. Oli ilmeisesti ollut hässäkkää sen kanssa, kun en aio hakea korvaavuuksia kanditason kursseista maisteriopintoihin, vaan haluan kurssit sellaisenaan rekisteriin. En yksinkertaisesti jaksanut rueta lukemaan Jyväskylän opinto-opasta läpi ja HHU:n opinto-opasta korvaavuuksien hakua varten mulla ei koskaan ole ollutkaan. Jospa ne sieltä tulisivat ennen kesää.

Tämä blogi alkaa tosiaan olla jo haudattu, mutta jätän sen auki vaihtoa tai reissua suunnittelevien lukijoiden varalta. Kuopiossa asuminen ei ole yhtä eksoottista, mutta meikäläisen uusiin kotimaan haasteisiin voi tutustua uudessa blogissa.

Saksa-ikävän kourissa kärvistellen, Katariina

torstai 15. maaliskuuta 2012

Die beste Tage meines Lebens?

No niin, olen selvinnyt jopa kv-toimistoon Jyväskylässä. Kielikeskuksella ja valtio-opin laitoksella pitäisi vielä käydä, mutta nyt niitä vaihdon kohokohtia ja isoimpia plussia Düsseldorfissa!

1) Matkailun helppous



Berliini, Dresden, Rooma, Köln, Mosel, Essen... En edes reissanut hurjan paljoa, mutta kaikki tuntui olevan savolaistytön vinkkelistä tosi lähellä, kun reissuun teki mieli. Ei esimerkiksi tarvinnut tonottaa ensin reilua neljää tuntia autossa päästäkseen kansainväliselle lentokentälle.

2) Ilmainen joukkoliikenne NRW:ssä

Paras opiskelijaetu ylivoimaisesti! Ja siitä on iloa myös käymässä oleville kavereille tai perheenjäsenille, joita voi tiettyihin kellonaikoihin kuljettaa mukana.

3) Paikallinen ESN ja ESN:n tempaukset


Apua saa, kun sitä tarvitsee, eikä vapaa-ajalla tarvitse jäädä yksin. Mentorointiohjelmaan ja maanantai-iltojen pubihetkiin Lot Jonnissa kannatti osallistua. Ja aina ei tarvitse bilettää. Kansainvälinen illallinen oli yksi minun suosikkijutuistani!

5) Sauerlandin eksku



Tämä liittyy oikeastaan reissuihin ja ESN:ään, koska tämä oli ESN:n "kennenzulernen-reissu". Yksi sana: priceless. Viikonloppu vajaan 40 euron hintaan keskellä ei mitään, paljon kavereita, ruokaa, juotavaa, erilaisia pelejä, leffoja ja kreisibailausta rennoissa puitteissa - hengaile vaikka yöpuvussa koko viikonloppu. Tätä ei kannata missata!

6) Düssen yöelämä

Asuntolabileet, hienosti klubilla, Campus Revolutionit, täyteen ahdettu SP-Saal, puoli-ilmaiset tequillat Drei Amigosissa, monet irkkupubit... Vaihtoehtoja on!

7) Halpa hintataso

Tämä koskee lähes kaikkea. Ruokaan meni rahaa todella paljon vähemmän kuin Suomessa. Kosmetiikka oli edullista. Vuokrat ovat asuntoloissa siedettävät: maksoin omasta yksiöstäni 299 euroa kuussa ja se sisälsi sähkön ja veden. Ravintoloissa syöminen ja juominen oli myös selvästi halvempaa kuin Suomessa, mutta Kölnissä vielä huomattavasti halvempaa kuin Düssessä.

Kavereista, Düsseldorfin maisemista ja karnevaaleista olen kirjoittanut pitkät pätkät jo aiemmin. Kun ne lisää listan loppuun, on kymmenen kärki kasassa. Hitsi, tulipas kaiho Saksaan!

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Life goes on.

Reilu viikko Suomessa takana. Päätös syntyi, että blogikirjoittelu jatkuu siitä huolimatta. Tästä klikkaamalla voit jatkaa myötäelämistä halutessasi jatkossakin :-)

Tätä blogia päivitän vielä maaliskuun ajan. Jonkinmoista yhteenvetoa hienoimmista hetkistä lupaan kyhätä kokoon. Myös paluuseen liittyvät paperihommat (hyväksiluvut Jyväskylän yliopistossa jne.) aion myös selvittää ensi viikolla Jyväskylässä ja jakaa tulokset vaiheineen tänne.

Keväistä viikonloppua kaikille!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Homecoming.


Kotona onnellisesti jo parin päivän ajan. Kaikki tuntuu olevan oikein mallillaan hirveästä yskästä huolimatta ja keväinen Kuopio ei ole ollenkaan hassumpi paikka. Kävin tänään luistelemassa tätini perheen kanssa Ice Maratonin radalla Kallaveden jäällä. Tämä vaihe talvesta on aika kiva, ja tätä olisin varmasti kaivannut, jos olisin koko vuodeksi jäänyt.

Puhelimen kamera. Sori.


Jotain kaipaan kuitenkin Saksasta. Torstaina meinasin jäädä suojatiellä auton alle. Täällä ei väistetä jalankulkijaa. Ruokakaupassa käytin melkein saman verran kuin koko viikolla Saksassa yhden ruokalajin aineksiin, pussilliseen salmiakkia, hammastahnaan ja deodoranttiin. Kesäkurpitsalasagne oli kuitenkin sen arvoista, koska uuniruokaa ei ole tullut syötyä juurikaan joulun jälkeen. Hyvin varusteltu keittiö onkin kova sana. Ja suomalainen kahvi. Ja leikkokukat maljakossa salmiakkia mussuttaessa ja uusinta Imagea lukiessa. Ja jalkapallon katsominen perheen kanssa saunan jälkeen. Ja YTHS.



Eniten on kuitenkin ikävä ihmisiä. Facebookin Timelinelle ilmestyvät viestit kuitenkin piristävät. Yhteydenpito on niin helppoa nykyisin :-) Ikävä voi varmasti tulla myöhemmin myös Düssen yöelämää, mutta onneksi nyt voi vähän rauhoittaa biletystä ja olla vähän antisosiaalinen.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Sunnuntaihömelö.

Päivät käyvät vähiin. Kotimatka on ollut mielessä, kun olen pohtinut antaumuksella, miten saan survottua viiden kuukauden kamppeet normaaliin matkalaukkuun. Kyllä, minulla on vain yksi laukku ja kyllä, vein osan vaatteista Suomeen jo jouluna... Mukaan on kuitenkin tarttunut vaikka mitä uutta. Sain loistavan työtarjouksen petollisesti kesken shoppailureissun Essenissä, ja lisää vaatetta tarttui mukaan vielä kalkkiviivoilla.

Opiskelukaverilta saatu tärppi (= rullaa paidat sisäkkäin ja sido rullat nippusiteillä) vaikuttaa varsin lupaavalta. Ehkäpä tavarat mahtuvat laukkuun. Keittiövermeitä on tarkoitus viedä alakertaa vielä toiseksi lukukaudeksi jäävälle vaihtarille. Ikean halvimmat peitot ja tyynyt ovat sen sijaan siinä kuosissa, että roskakori kutsuu niitä.

Kävin torstaina yliopistolla tarkoituksena hoitaa paperiasiat kuntoon. Piti hakea viimeiset todistukset kurssisuorituksista, mutta kaikki toimistot ovat toki mahdollisimman kaukana tosisistaan ja auki täysin eri aikoina. Yksi jäi siis vielä saamatta. Kv-toimistossakaan eivät suostuneet yhtä leimaa ja allekirjoitusta antamaan, koska lähden VASTA keskiviikkona maasta. Tilulei. Tiettyä saksalaista byrokratiaa ei tule ikävä. Onneksi en ilmoittautunut maahanmuuttotoimistoon (täällä saa oleskella 3kk ihan luvallisesti ilmoittautumattakin). Säästyipähän yhdeltä paperisodalta.

Blondikomppania varsinaisena synttäri-iltana.


Perjantaina pidettiin synttäreiden rääppiäisiä. Kakku kun unohtui edellisissä kemuissa syödä ja lahjapulloja täytyi tyhjentää ennen Suomeen matkaamista. Loisteliasta saksalaista musiikkia ja asuntolabileitä sen sijaan tulee kova ikävä! ;-)

Täytettiinkö 23 vai 3?
Aika hitaalla käydään flunssan kourissa. Sen ansiosta näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Tältä ei voinut välttyä karnevaaliaikaan ja päässä soi edelleen. Laalalalalalalaaaa!

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Ehkä kaikki palaa itsestään ennalleen?

Kannattaa kuunnella otsikossa mainittu biisi Pariisin Kevään uusimmalta levyltä! Kelvollinen lätty muutenkin. Kevätfiilis iskee kuunnellessa näin aamukahvista ja auringosta nautiskellessa :-)


Viimeinen viikko täällä pyörähti käyntiin. Mihin aika on mennyt, vastahan minä tulin tänne! Viime viikolla tuli kuitenkin ensimmäistä sellainen fiilis, että on oikeastaan aika mukavaa palata kotiin ja normaaleihin kuvioihin. Vaihto on siis ilmeisesti tehnyt tehtävänsä?

Nämä viimeiset viikot ovat olleet ihmeellisiä. Tenttien jälkeen olin äkkiä Roomassa. Sitten olinkin jo hakemassa Kaisaa lentokentältä, ja karnevaaleja kesti monta päivää. Vedin vielä maanantaina tiaran päähän pikkuflunssasta huolimatta. Hirveän hektistä, sosiaalista ja mukavaa.



Opin uuden sanan: Saufzeug.
Nyt olo on aika päinvastainen. Eilisen lepäilin kotona nenää niistäen, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että on pakko päästä ulos. Ostamaan kenkiä synttärihumussa hajonneiden talvisaappaiden tilalle tai hoitamaan paperijuttuja yliopistolle. Tai ihan mitä tahansa. Kaikki tuntuvat jo lähteneen lomille tai kotiin. Elo alkaa olla tylsähköä.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Iloita ei voi koskaan liikaa.




Ja mehän oltiin aika hyviä iloitsemaan! Vaikka lukukausi loppui jo helmikuun alkupuolella, ei vaihtarin kannata missään tapauksessa palata kotiin kokematta karnevaaliaikaa Saksassa, koska mitään vastaavaa ei ole Suomessa, vaikka juhla jollain tapaa vappua muistuttaakin. Top3-mestat Saksassa ovat muuan matkaoppaan mukaan Köln, München ja Düsseldorf. Tässä vaihtokohteessa olikin mahdollista käydä tsekkaamassa kaksi kolmesta, eli Düsseldorf ja Köln.

Karnevaalit ovat aina laskiaisen aikaan. Ne alkavat torstaina kello 11.11 ja torstai onkin naisten päivä. Miehiltä saa kuulemma leikata kravaatin kahtia, jos sellaisen näkee jonkun kaulassa. Ei kokeiltu. Hulinat jatkuvat maanantaihin, Rosenmontagiin, asti. Kyseessä on jonkin määritelmän mukaan ruumiillisten nautintojen juhla ennen paastoa, joka tulisi ilmeisesti aloittaa laskiaistiistaina. Kannattaa myös varautua siihen, etteivät kaikki toimistot ja kansliat yliopistolla ole auki karnevaaliaikaan.

Karnevaaleista nauttivat kaikki vauvoista vaareihin ja jotain naamiaisasun tynkää on PAKKO olla, jos ei halua näyttää tollolta tai tylsimykseltä. Paikallisten panostus on uskomatonta ja juhlafiilistä on kaikkialla! Loistelias saksalainen diskopoppi raikaa joka kuppilasta (kyllä, kaikki kuppilat ovat auki aamusta seuraavaan aamuun) ja olutta ja erilaisia ruokia voi ostaa kaduille pykätyistä kojuista. Julkijuopottelu on sallittua (pakollista?), kunhan lasipulloja ei tuoda keskustaan. Jos mukaan on kuitenkin sattunut lasipullo, ei juomaa suinkaan tarvitse kaataa pois, vaan järkkäreiltä saa muovimukeja. Priceless!

Bileprinsessankin täytyy nostaa tiaraansa paikallisten juhlakestävyydelle! Neljäs päivä meneillään ja hauptbahnhofilla oli tänäänkin jo aamupäivällä tunnelma katossa, kun saatoin Kaisaa lentokentälle. Kaiken huiskeen päätteeksi olen pikkuflunssassa ja aika voipunut torstaisen iloitsemisen ja eilisen maltillisemman juhlinnan ja Kölnin reissun jäljiltä. Pitääköhän huomenna taas välipäivän jälkeen kaivaa tiara naftaliinista...?