Nälkäinen krokotiili täällä moi!

Olen kuullut tosi usein kuuluisat sanat "vaihtarit ovat aina erikoistapauksia". Ehkä jossain, mutta omien kokemusteni perusteella ei ainakaan HHU:ssa, joka tuntuu olevan joustavuuden ja jouhevuuden tyyssija.

Syksyllä en päässyt joillekin kursseille, koska ne olivat täynnä. Juu, en ollut ilmoittautunut ajoissa, koska minulla ei ollut vielä vaihtarina ilmoittautumiseen tarvittavia tunnuksia ennen deadlinen umpeutumista. Saksan lähihistoriasta kertovalle kurssille mahduin, mutta sinnekin ilmoittautuminen vaati raahautumisen sihteerin tykö 38 asteen kuumeessa.

Tarkoitus oli napata kaksi helppoa opintopistettä läsnäoloilla. Presentaation hoidin kunniakkaasti ja luentopäiväkirjojakin kirjoitin ahkerasti sunnuntain ja maanantain. Olin tulkinnut, että niiden täytyy olla palautettuina kurssin lopussa perjantaina, kuten meillä Jyväskylässä ainakin on ollut tapana. Professori vain valitettavasti ilmoitti tänään viime perjantain pommiin nukkumistani ja poissaoloani pahoitellessani, että ne olisi pitänyt palauttaa viikko jokaisen luentokerran jälkeen tai peräti aihetta käsittelevälle luentokerralle.

Selitys siitä, että ekalla opiskeluviikolla saksaksi ja vain suullisesti tullut informaatio meni ohi, oli kuulemma erittäin epäuskottava, eikä hän ota valmiita tuotoksiani vastaan perjantaina. Professorin asenne tuli sähköpostin välityksellä selväksi: olet tyhmä ja valehtelija. Kiitos tästä, muuthan eivät varmasti tee virheitä vieraalla kielellä, ja uskoisin, että Suomessa kurssin vetäjä olisi todennäköisesti kysynyt jossain vaiheessa kurssin loppupuolella, aionko palauttaa jotain vai tonotanko kurssilla oikeasti ihan vain huvikseni.

Kuten suuri ajattelija M. Nykänen joskus sanoi, ketuttaa kuin nälkäistä krokotiilia. Hukkaan heitettyjä yöunia (kurssi perjantaiaamuna klo 8.30-10) ja artikkelien ja luentopäiväkirjojen parissa tuhrattuja tunteja en jaksa edes miettiä. Ensi perjantaina nukun ainakin tuohon kello 10 saakka, sen voin luvata. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Huomisesta saksan tentistä aloitetaan! Ajan, jonka hassasin turhaan luentopäiväkirjoihin olisin toki voinut käyttää vaikkapa tuohon tenttiin lukemiseen.

Muikistelua ja kiukuttelua.

Klubilla eilen. Miksi aina pitää ostaa joku uusi rätti, että kehtaa mennä sisälle? Ei siis oikeastaan mitään raportoitavaa, paitsi että täällä klubeilla käytössä oleva korttijuttu on hanurista. Juomia ei siis makseta käteisellä, vaan sisään tullessa saa kortin, johon tökitään reikiä ostosten yhteydessä ja kaikki maksetaan lopuksi. How nice is that...

Toimiva puhelin ja liittymä olisi myös ihan kiva juttu. Sen lisäksi, että saksalainen liittymäni on päättänyt olla toimimatta yliopiston ja Campus Südin alueella, ei kosketusnäytön näppäinlukkokaan auennut eilen oikealla suojakoodilla tsiljoonasta yrityksestä huolimatta. Minä en saanut yhteyttä, eikä minuun saanut yhteyttä. Voisin taas vain sanoa, että how nice is that...

Jatkan tätä loisteliasta viikonloppua Saksan aineiden parissa. How nice is that!?

I will be your bad luck charm!

Turhaan eivät rakkaat opiskelukaverit ole keksineet minulle varsinaisen nimeni kanssa kivasti rimmaavaa lisänimeä Katastrofi. Katastrofi oli asialla eilenkin. Ei näitä varmaan muille satu ja tapahdu, mutta juuri tämmöistä on minun arkielämäni...

Lähdin illalla viininhakureissulle, koska oli ollut Merin kanssa puhe, että lähdetään käymään latinomusiikkipippaloissa. Kas vain, kotiin palatessani avain ei enää mennyt kotioveni lukkoon. Se jumitti puoliväliin, vaikka kuinka runnoin. Kun olin varmistanut kaksi kertaa, että olen oikealla ovella ja ronkkinut aikani lukkoa avaimella, tuli Merikin avuksi. Ei auttanut sekään.

Lähdettiin naapuriin Merin luokse etsimään lukkofirman puhelinnumeroa ja naureskeltiin, että viini oli sentään samalla puolella ovea kuin me - onni onnettomuudessa. Lukkofirman setä ilmoitti minulle puhelimessa, että juu, kyllä he voivat tulla avaamaan oveni, mutta se maksaa suunnilleen 80 euroa (!!!), enkä saa vielä uutta avainta. Talkkari voisi kuulemma tulla MAANANTAINA ilmaiseksi avaamaan oveni. Huojentava tieto lauantai-iltana.

Mitä opimme? Täällä ei todellakaan voi luottaa siihen, että talkkarit olisivat kuin Salkkareiden Seppo, joka pelastaa aina hädän hetkellä. Ne tulee aina vasta "het muanantaena", oli hätä mikä hyvänsä. Olisi kiinnostavaa nähdä semmoinen Notfall, jonka takia ne tulisivat HETI. Vessanpytyn korjauksessakin kesti 2,5 viikkoa. Talkkari kun aloitti joululomansa astetta aikaisemmin.

Maailman paras talkkari! Kuva: MTV3

No, halusin pirskeisiin (ovihan pitää lukita ulkopuolelta aina kotoa poistuessa) ja myöskään suolaisen hinnan (tuplahinta Suomen viikonlopputaksaan verrattuna!) takia en pyytänyt lukkofirmaa paikalle. Sen sijaan ruettiin haalimaan kasaan neuloja, hakaneuloja ja hiussolkia, ja lähdettiin uudemman kerran tiirikointipuuhiin. Kumpikaan meistä ei tiedä tähänkään päivään mennessä, miten Meri sai kaiken sorkkimisen jälkeen lukon lopulta auki sillä nimenomaisella avaimella. Mutta joo. Nyt lukko toimii. Olipa onni, etten maksanut 80 euroa lukkofirmalle.

Jotain huojentavaa sentään: kielitaitoni on varmasti kehittynyt vaihdon aikana, kun pystyn nykyisin näköjään asioimaan sujuvasti puhelimessa putkimiesten ja lukkoseppien kanssa auf Deutsch. Lokakuussa olisin todennäköisesti mennyt lukkoon jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi tuollaisia asioita saksaksi selostaa - ja vieläpä puhelimessa. Katastrofin motto: kämmäillessä oppii! :-)

Yhteisvaluutan riemua.

On jo pidemmän aikaa ollut tarkoitus kirjoittaa jostain käytännöllisemmästä, josta voisi oikeasti jopa olla hyötyä jollekin tulevalle vaihtarille Düsseldorfissa. Perjantain kunniaksi valitsin aiheeksi rahan, koska pankkitiliasiat ovat olleet ajankohtaisia täällä.

Olen reissannut Saksassa aiemmin sen verran, että olin varautunut siihen, että kortin sijaan pitää taas opetella käyttämään käteistä rahaa. Kyllä, siitäkin huolimatta, että vaihtoinfoissa suositellaan, että mukana on mielellään kaksi pankkikorttia.

Hintataso on varsinkin ruokakaupoissa matala. Se vaikutti ensimmäisen kuukauden jälkeen kuitenkin jo epäilyttävän matalalta, kun rahat eivät kadonneet tililtäni korttimaksuista huolimatta. Luottokorttilasku olikin kolminumeroisen iloinen yllätys: olin nostanut rahaa luotolta ja maksanut suuren osan ostoksistani luotolla - vahingossa. Täällä ei juuri kysytä, että pankki vai luotto. Nyttemmin olen onneksi jo oppinut missä kaupoissa ja missä pankkiautomaateilla pystyy valitsemaan yhdistelmäkortilta pannkipuolen. :-) Visa Electronin käypäisyydestä en tiedä, koska se on ollut minulla pöytälaatikossa varakorttina. Masterin yhdistelmäkortti kuitenkin kelpaa hyvin lähes kaikkialla!

Päätin jo lähtiessä, etten ota saksalaista pankkitiliä, koska esimerkiksi vuokran ja takuuvuokran maksaminen onnistui suomalaiselta tililtäni ilman lisäkustannuksia IBAN-tilinumeroiden ansiosta.

Pankkitilittömyydestä kuitenkin koitui jonkun verran ongelmia, vaikka vaihtarikaverit ovat sanonteet paikallisten pankkien kanssa asioinninkin olevan toisinaan varsin ongelmallista. Tuleville Erasmuksille kuitenkin suosittelen tilin hommaamista ehdottomasti, koska:

1) Tästä keväästä lähtien asuntolan asuntoihin ei enää saa internetliittymää ilman paikallista pankkitiliä. Tilinumeroa pyydetään jo liittymää rekisteröitäessä, eikä käteismaksu ole enää mahdollista. Me yhden lukukauden tilittömät vaihtarit onneksi saimme armoa huhtikuun alkuun saakka :-)

2) Lukukausimaksun voi maksaa vain yliopiston toimistossa saksalaisella EC-pankkikortilla. Suomalainen kortti - ja kuulemma käteinenkään - ei kelpaa. Itse maksoin rahat tutorini tilille ja hän maksoi maksuni kortillaan.

3) Myös jotkut ruokakaupat (esim. Lidliä vastaava Aldi) hyväksyvät edelleen vain saksalaisia EC-kortteja. Siinä on turha itkeä kansainvälinen Visa tai Master kädessä.

4) IBAN-tilinumerot eivät ole yleisiä täällä päin, eli maksut suomalaiselta tililtä saksalaiselle eivät ole täällä yleisiä. Voi yhteisvaluutan riemua! Eikös näiden vaikeampien tilinumeroiden pitänyt juuri helpottaa näitä tilanteita, vai olenko erehtynyt? :-)

Kasvisruokaa.

Kreikkalaistyyppisen kasvispastan lisäksi toinen kasvispastasuosikkini on sienipasta. Sekin täysin oman pääni tuotos. Tänään oli sellaisen illallisen vuoro. Hyvä ruoka tuoreista raaka-aineista on ihana asia pitkän päivän jälkeen!

Kastikkeeseen tarvitaan tuoreita herkkusieniä, punasipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa, tomaattia ja oliiviöljyä. Tämäkin ruoka nojaa perusmausteisiin: sienet ja kasvikset maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Lopuksi sekaan ruokalusikallinen pestoa ja pieni luraus kermaa. Kun täysijyväpasta on kiehunut kaveriksi, on ruoka valmis!

Esteettisesti arvioituna annos ei näytä loistokkaalta, mutta minikeittiössä ei huvita rueta kikkailemaan asettelun kanssa. Niitä ruokalautasiakin on tosiaan kaksi: syvä ja matala :-)

Tehomaanantai.

Tämä viikko starttasi tehokkaasti. Etsin koko aamupäivän matskuja toiseen suullisista tenteistäni erilaisista tietokannoista. En muistanutkaan miten ikävää puuhaa tietokantojen plärääminen voi olla...! No mutta tuo homma on nyt hoidettu. Enää olisi toinen vastaavanlainen tonkimisprosessi tiedossa. Lasi on kuitenkin puoliksi täynnä :-)

Nysvättyäni riittävän kauan opiskelujeni parissa päätin huvikseni tsekata mihin kaikkialle Easyjetillä pääsee Düsseldorfista. Suunnitelmissa oli nimittäin ollut heittää joku reissu helmikuussa ennen Suomeen paluuta. Listaltahan löytyi riemukseni ROOMA!

Kuva: rantapallo.fi

Innostuin lukiossa historiasta, ja siitä saakka minulla on ollut jonkinmoinen pakkomielle päästä Roomaan "joskus lähiaikoina". Lisäksi sain juuri luettua loppuun Tom Rachmannin Keskeneräiset, jonka tapahtumat sijoittuivat - tadaa! - Roomaan. Minulla on ilmeisesti paha tapa innostua liikaa kirjoista ja niiden tapahtumapaikoista. Milloinkohan toteutan Trans-Siperia -junamatkan, josta haaveilu lähti näpistä viimeistään Rosa Liksomin Hytti nro 6:n jälkeen...?

Lennot Roomaan irtosivat joka tapauksessa helmikuun puolivälin tienoilta (juuri tenttien jälkeen!) reilulla kuudella kympillä. Ei tarvinnut intoilijan kahta kertaa miettiä. Juurikin tämän takia Keski-Euroopassa asuminen on erityisen miellyttävää! :-)

Kuva: rantapallo.fi

Vaihtoehtoloma Saksassa: haita ja offseasoneita.

Tammikuu ei ole paras mahdollinen matkailukuukausi, ellei sitten suuntaa rantalomalle johonkin Aasiaan.  Düsseldorfin tilanne oli tänä viikonloppuna erityisen onneton. Suurin osa tänne matkaavista suomalaisistahan tulee katsomaan Bundesliigaa Dortmundiin, Leverkuseniin, Gelsenkircheniin tai Kölniin. Bundesliiga on talvitauolla vielä vajaan viikon, jonka lisäksi kaikki joulumarkkinat ja -valot olivat hävinneet katukuvasta jo loppiaiseen mennessä kuin tuhka tuuleen ja ihmiset siinä mukana kotikoloihinsa.

Sadetta, tuulta ja harmauttta oli siis tarjolla. Onneksi oltiin kyläilemässä käyneen iskän kanssa hyviä keksimään vaihtoehtoista ohjelmaa viikonlopuksi.

Torstaina keskityttiin perinteisiin juttuihin: Altbier, Rheinturm, Schniztelit, Altstadt ja silleen. Perjantaina katsastettiin minun kotikulmani ja iltapäivällä otettiin juna Kölniin. Kölnissä keskityttiin pienen kaupunkikierroksen jälkeen illan jääkiekko-otteluun (lue: juotiin Kölschiä ja naurettiin sile, miten San Jose Sharks kuulostaa normaalilta, mutta Kölner Haie koomiselta). Vaihteeksi syötiin myös hyvin perinteistä saksalaista ruokaa, eli allekirjoittaneen lihaton tammikuu oli viikonlopputauolla. En oikein tiennyt, mitä peliltä pitäisi odottaa, koska Saksa ei kuulu MM-kiekossa menestyjämaihin. Pelissä oli kuitenkin suunnilleen 8000 katsojaa ja halli oli puolet isompi kuin Hjalliksen Jaffala. Kiekko ei ollut kummoista, mutta kotiyleisö oli innoissaan 4-0 -kotivoitosta. Oikein viihdyttävää kerrassaan!

Hait luistelivat jäälle jättihain kidasta. Liekinheittimet kuuluivat asiaan, tottakai!

Lauantaina vuokrattiin auto ja lähdettiin semmoisille mestoille, jotka olivat minullekin uusi juttu, mutta vain suunnilleen 1,5 tunnin ajomatkan päässä: Viinisnobit tekivät päiväretken Moselin laaksoon, josta tulee hyviä Reisling-valkkareita! Keli oli mitä mainioin ja oli mukavaa katsoa, miten maisemat muuttuivat autonikkunasta tasaisesta viinikukkuloiksi.

Alkenista. Siinä virtaa Mosel. Ei uskoisi tammikuuksi?

Alkenissa viinejä etsimässä.

Kahvitauko Niederfellissä.

Pysähdyttiin kahdessa pienemmässä paikassa, Niederfellissä ja Alkenissa. Matkailu Moselin laaksoonkaan ei ole kovin kannattavaa tammikuussa, koska offseasonin aikaan kaikki Weinstubet ja useimmat hotellit ja ruokapaikatkin pitävät ovet kiinni. Meillä kävin kuitenkin tuuri: bongattiin yhdestä Weinstubesta ulos tullut remonttireiska, jolta sitten tiedustelimme, saako paikasta viiniä.

Sieltähän sai! Paikka oli remontissa ja kiinni, mutta saatiinpas silti valkkaripruuvi! Maistiaiset järjestänyt rouva miehineen olivat mukavia. Istuimme pitkään keittiöremontin keskellä juttelemassa ja maistelemassa viinejä. Ostimme lopulta kolme pulloa, mutta isäntäväki vaati ottamaan yhden korkatun maistiaispullon kaupanpäällisiksi mukaan. Tällä kaikella hintaa pari kymppiä. Pani taas miettimään, mikä siellä Suomessa aina maksaa, kun vastaavaa vieraanvaraisuutta ei saa!?

Viinimaistiaiset Alkenissa.

Matka jatkui vielä Nürnburgringille, joka huomattiin puolivahingossa. Kyseessä on siis formularata, joka sijaitsee keskellä ei mitään, eikä sitä pääse juuri katsomaan lähempää. Koko paikka vaikutti aivan absurdilta: ravintoloita ja vaikka mitä oli aivan mielettömän monta, mutta vain yksi oli auki ja sielläkin meidän lisäksi pari ihmistä. No, lounas oli ihan kelvollinen.

Lounas Nürnburgrinillä. Gulassia sämpylästä!

Lauantai-iltana piti siis jatkaa viinin parissa Düsseldorfissa. Sen päälle söimme valtavat annokset intialaista. Siitä olikin hyvä jatkaa nukkumaan univelkoja pois. Heräsin tänään puoli yhdeltä. Ehkäpä ensi viikon jaksaa nyt pirteämpänä. Nyt ylös, ulos ja lenkille unelmasäähän!

Matkan varrelta. Mutta säätila tämä tänäänkin :-)

Ahdistusta ja iloa.

Huh, mikä kiire on ollut koko alkuviikon! Sitä huomaa taas tulleensa kotiin vasta pimeän tultua, ja että päivän ainoa ateria tähän mennessä on ollut aamupalasämpylä. Keskieurooppalaisen ruokarytmini mukaan päivällistä syödään nykyisin suunnilleen iltakasilta - edellyttäen siis, että jaksan väsätä kuivaa sämpylää kummempaa ruokaa. Jos huomenna ei olisi luento-vapaa päivä, olisi usko voinut loppua äsken, kun tajusin, että on vasta keskiviikko.

Jos kehtaisin, voisin ottaa kuvan asunnostani, joka näyttää juurikin siltä, että siellä käydään vain syömässä ja nukkumassa, eli kuvastaa kiirettäni varsin loistavasti. En kuitenkaan halua järkyttää ketään ;-)

Opiskeluahdistus on päässyt yllättämään. En tenti kuin kaksi valtio-opin kursseistani ja nekin suullisesti. Muista kursseista saa pari opintopistettä läsnäolosta ja kurssitehtävistä (hiivatti, nekin tosiaan pitäisi joskus tehdä...). Not a big deal, ajattelin vielä pari viikkoa sitten. Vaan kun tentit ovat heti helmikuun alussa lähes peräkkäin, ja molempiin on älyttömän paljon luettavaa. Tilannetta ei helpota ainakaan se, että luettavat artikkelit pitää etsiä itse... Jyväskylän valtio-opin tenttejä meinaa olla ikävä. Tekee kuin jaksaa ja lukee ne kirjat, mitä opinto-oppaassa määrätään. Luennot loppuvat viikkoa ennen tenttejä, ja niille pitää edelleen päntätä artikkeleita. Hulluja nämä saksalaiset...!!!

Hulluja tosiaan. Kielikurssini sai varsin yllättävän lopun tänään. Opettaja ilmestyi Sprechtrainingin (puhumiskurssin?) tunnille ja ilmoitti, ettei luentoja enää ole, koska yliopisto säästää, eikä hän ole enää töissä täällä. Siitäpä sitten vaan paperi käteen, että kurssi suoritettu loistavin arvosanoin ja kaksi Erasmus-ekstrapojoa vielä kokonaan tekemättömästä kotiesseestä. Ne tulivat periaatteella "haluatko?" "no mikä ettei". En voi kuvitella, että Suomessa kukaan potkittaisiin töistä kesken lukukauden ja kurssin!? Jäljellä olisi ollut kolme luentoa. HULLUA!

Jotain hyvääkin: sain tänään vihdoin laajakaistan! Aiemmin netistä maksettiin siis kulutettujen gigabytesien (mitä nekin nyt on suomeksi? :D) mukaan. Ainoa miinus tässä näiden systeemissä on vain se, että nettipisteeseen, jossa maksaminen suoritetaan sai jonottaa taas kaksi tuntia. Siinä tapauksessa olisi ehkä selvinnyt puolessa tunnissa, jos olisi saksalainen pankkitili, ja olisi tarvinnut vain laittaa nimet paperiin. Tekniikan luvattu maa...

Nyt on jotenkin kerrassaan niin loistava fiilis, että heitän stressit nurkkaan. Tänään on oman asuntolan pirskeet tuossa alakerrassa, ja iskäkin tulee huomenna vierailulle. Mennään ainakin Kölniin katsomaan jääkiekkoa perjantaina. Jospa siis viettäisi mukavan ja piiiitkän viikonlopun, ja stressaisi vasta sitten? :-)

Home is where your heart is.

Ei olisi uskonut, että tämä rotankolo olisi koti, jota kaipaa muualla ollessaan, mutta täytyy sanoa, että hyvältä tuntuu olla taas täällä! Ja oli myös ihanaa nähdä eilen kavereita ensin Kölnissä ja sitten vielä naapuriasuntolan pippaloissa. Asuntolabileet on huippuja, kun ei tarvitse lähteä baariin! Ensi viikolla onkin taas meidän kolhoosin vuoro, heh :-)

Luulivat rontit sarkasmiksi, kun sanoin, että oli ikävä!

Pitää vähän avautua ihkutuksen ja hehkutuksen lisäksi täkäläisestä talvesta, koska olen pitänyt itseäni jossain määrin talvi-ihmisenä. Olin ajatellut, että keli olisi surkea koko ajan täällä oleillessani, ja että lunta tulee ikävä. Lokakuu ja marraskuu olivat kuitenkin tosi lämpimiä ja pääsääntöisesti aurinkoisia. Joulukuu meni jonkinmoisessa usvassa tuulen ja sateen kanssa taistellessa, ja eilen loppiaisena kävin puistossa juoksulenkillä ilman takkia. Onhan luminen talvimaisema kaunis, mutta kyllä tammikuussa on aika veikeää lenkkeillä ruohon vihertäessä ja auringonpaisteessa. Vajaa 10 lämpöastetta on oikein passeli lämpötila, ja on ihan mukavaa nähdä päivänvaloakin. Voisin jatkossakin viettää talvet tämmöisissä olosuhteissa...

Kuopio, 5.1.2012

Valitettavasti ei ole vertailuksi heittää kuvaa eiliseltä, koska minulla on ollut aina tapana ottaa lenkille mukaan vain kotiavaimet ja iPod. Tämä viikonloppu meneekin varmaan kotiavainten ja takalukkoilun kanssa puljatessa ja takalukkoon totuttelussa, koska asuntolassa on liikkunut varkaita. Kaverilta vietiin läppäri huoneesta, kun tuuletusikkuna oli ollut auki ja kaveri poissa asunnostaan jonkin aikaa. Asuntolan Facebook-ryhmässä onkin ollut paljon viestejä epämääräisistä hiippareista. INHOTTAVAA! :-( Onneksi en asu katutasossa.

Mutta joo, tein tänään myös havainnon, että voin sittenkin äänestää presidentinvaaleissa. Lähin kunniakonsulaatti olisi Hampurissa, ja olin jo päättänyt, etten sinne asti lähde. Suomen suurlähetystön sivut onneksi tiesivät paremmin. Ei tarvitsekaan kuin hurauttaa ratikalla keskustaan täällä Düsseldorfissa. Nyt pitää tosissaan alkaa miettiä politiikkaa, koska äänestysaika alkaa ja loppuu jo ensi viikolla! Onneksi isoäitini minulle etukäteissynttärilahjaksi ostama väyrysmuki odottaa minua Kuopiossa, eikä häiriköi päätöksentekoani ;-)

Tämä on ehkä hienoin keräilyharvinaisuus ikinä!

Lisää virtaa, kiitos.

Joulu tuli, joulu meni. 5. tammikuuta takaisin Düsseldorfiin karkauspäivälle varatun paluulennon lippu takataskussa. Jonkinmoista haikeutta havaittavissa!

Halvemman matkavakuutuksen lisäksi oli silti tuhat ja yksi hyvää syytä tulla jouluksi kotiin Savon sydänmaille, vaikka se lyhensikin Saksassa oleilua parilla viikolla. Jouluna oli lunta, kaikki isovanhempani olivat jouluna saman pöydän ääressä meidän keittiössä, nelisen vuotta ilman vehnäjauhoja taloudessaan asustanut ystävä yllätti ihanilla cupcakeseilla ja ekaluokkalaisen kummipojan lohkaisut tarjosivat hyvät naurut uuden vuoden ensimmäisen päivän aamuna.

Akut onkin nyt ladattu kahta viimeistä vaihtokuukautta ja pirskeitä varten kotona löhöillessä ja nukkuessa. Hallo Deutschland, tschüss Dunkelheit!

Vuoden pimein päivä. Kello suunnilleen kaksi. Tilulei...