I will be your bad luck charm!

Turhaan eivät rakkaat opiskelukaverit ole keksineet minulle varsinaisen nimeni kanssa kivasti rimmaavaa lisänimeä Katastrofi. Katastrofi oli asialla eilenkin. Ei näitä varmaan muille satu ja tapahdu, mutta juuri tämmöistä on minun arkielämäni...

Lähdin illalla viininhakureissulle, koska oli ollut Merin kanssa puhe, että lähdetään käymään latinomusiikkipippaloissa. Kas vain, kotiin palatessani avain ei enää mennyt kotioveni lukkoon. Se jumitti puoliväliin, vaikka kuinka runnoin. Kun olin varmistanut kaksi kertaa, että olen oikealla ovella ja ronkkinut aikani lukkoa avaimella, tuli Merikin avuksi. Ei auttanut sekään.

Lähdettiin naapuriin Merin luokse etsimään lukkofirman puhelinnumeroa ja naureskeltiin, että viini oli sentään samalla puolella ovea kuin me - onni onnettomuudessa. Lukkofirman setä ilmoitti minulle puhelimessa, että juu, kyllä he voivat tulla avaamaan oveni, mutta se maksaa suunnilleen 80 euroa (!!!), enkä saa vielä uutta avainta. Talkkari voisi kuulemma tulla MAANANTAINA ilmaiseksi avaamaan oveni. Huojentava tieto lauantai-iltana.

Mitä opimme? Täällä ei todellakaan voi luottaa siihen, että talkkarit olisivat kuin Salkkareiden Seppo, joka pelastaa aina hädän hetkellä. Ne tulee aina vasta "het muanantaena", oli hätä mikä hyvänsä. Olisi kiinnostavaa nähdä semmoinen Notfall, jonka takia ne tulisivat HETI. Vessanpytyn korjauksessakin kesti 2,5 viikkoa. Talkkari kun aloitti joululomansa astetta aikaisemmin.

Maailman paras talkkari! Kuva: MTV3

No, halusin pirskeisiin (ovihan pitää lukita ulkopuolelta aina kotoa poistuessa) ja myöskään suolaisen hinnan (tuplahinta Suomen viikonlopputaksaan verrattuna!) takia en pyytänyt lukkofirmaa paikalle. Sen sijaan ruettiin haalimaan kasaan neuloja, hakaneuloja ja hiussolkia, ja lähdettiin uudemman kerran tiirikointipuuhiin. Kumpikaan meistä ei tiedä tähänkään päivään mennessä, miten Meri sai kaiken sorkkimisen jälkeen lukon lopulta auki sillä nimenomaisella avaimella. Mutta joo. Nyt lukko toimii. Olipa onni, etten maksanut 80 euroa lukkofirmalle.

Jotain huojentavaa sentään: kielitaitoni on varmasti kehittynyt vaihdon aikana, kun pystyn nykyisin näköjään asioimaan sujuvasti puhelimessa putkimiesten ja lukkoseppien kanssa auf Deutsch. Lokakuussa olisin todennäköisesti mennyt lukkoon jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi tuollaisia asioita saksaksi selostaa - ja vieläpä puhelimessa. Katastrofin motto: kämmäillessä oppii! :-)